Eco Villas
ASUKASTIEDOTE: Talojen maalaustyöt ja muut ulkotyöt
Sadekelit hiukan viivästyttivät alkuperäistä pihatöiden aikataulua, mutta nyt alkaa vihdoin pihat muodostumaan. Vesilahdella kasvilajikkeita karsittiin hiukan vahvan peurakannan vuoksi, onneksi kaikki ei peuroillekaan maistu. Pälkäneen Luopioisissa tehdään istutuksia hiukan alkuperäistä istutussuunnitelmaa enemmän ja muotoillaan myös hiukan kumpareita.
Nyt vuorossa on ulkomaalaukset ja kevyiden piharakennusten teko. Vesilahden talot onkin jo maalattu kahteen kertaan, joten siellä maalataan vain uusia rakennelmia. Luopioisissa ulkoseinien maalaustyöt alkavat tällä viikolla, säiden mukaisesti. Yhden talon maalaukseen on varattu aina 1-2 päivää. Maalaustyöt tulee tekemään turkulainen pariskunta, he ovat saaneet erinomaiset suositukset ripeydestä ja hyvästä työn jäljestä. Terasseilla ja ulkoseinien lähellä olisi hyvä pitää mahdollisimman vähän tavaraa maalauksen aikana. Mikäli jokin maalauspäivä ei sovi sinulle niin olethan yhteydessä, pyritään muuttamaan maalausjärjestystä sen mukaisesti!
Kunhan maalaustyöt ja pihatyöt on saatu päätökseen niin alamme tekemään järjestyksessä isompia piharakennuksia, pumppuasennuksia ja muita viimeistelytöitä. Suuri kiitos joustavuudestanne!